sunnuntai, 29. huhtikuuta 2012

Kevättä rinnassa



Nyt on kevättä rinnassa ihan täysillä. Aurinko sen aikaan sai. Piha on haravoitu ja kukkapenkit siistitty. Huomasin ilokseni, että viime kesänä puhelimeen muistutukseksi ikuistamani ruusulajike löytyi läheisestä taimimyymälästä. Valikoima olikin hyvä, sillä vain muutama muukin oli näin ajoissa asialla. Nyt eletään juuri sitä kutkuttavaa aikaa, kun koko kesä on vielä edessä päin. Malttamattomana odotan puiden silmujen avautumista.






Aurinkoiset ilmat innoittivat siistimään muutenkin paikkoja. Ikkunanpesu saa vielä odottaa pari viikkoa. Sitä ennen pitäisi olohuoneeseen löytää ihana kevyt kesäverho. Sitä metsästämään lähden ihan Tukholmaan saakka.:) Ei vaan, tiedossa rentouttava kevätretki työkavereiden seurassa. Oletteko muuten käyneet Stockholm Quality Outletissa Barkarbyssa? Itse en ole koskaan käynyt ja mietinkin onko paikka käynnin arvoinen.






Ranteenlämmittimiin sain idean Little Miss Norway-blogista. Äitini jälleen ystävällisesti ne toteutti. Blogien parasta antia ovatkin ihanat inspiraatiot, vaikka ihan pienetkin.

Vappua viettämään suuntaan uusilla kevätvetimillä, hailukan vaaleanpunaiset Odd Mollyn Lovely knit ja Stylesnobin balleriinat. Pastellivärit ovat aina kuuluneet kevääseeni.




Ihanaa aurinkoista viikkoa ja hauskaa vappua! ♥

lauantai, 14. huhtikuuta 2012

Sivuraiteille




Eilen päätin olla tehokas ja niinpä käärinkin jo aamulla matot kasaan kodinhoitohuoneeseen, odottamaan lauantaista siivouspäivää. Näin en ainakaan enää pystyisi siirtämään ikävää siivousvelvollisuutta.
Juttu lähti heti aamusta väärille sivuraiteille. Pihalla satoi vettä ja välillä jopa räntää. Siivousmotivaatio oli matala jo pelkästä kurjasta säästä johtuen. Päätin kuitenkin viedä urakkani loppuun.
Mutta, kuten niin useasti siivotessa ajauduin ajatuksiini. Aloinkin järjestämään kuopuksen vaatekaappia ja lelukaappeja. En tiedä oliko se leikkimistä, järjestämistä vai siivoamista. :D
Välillä sovitin vaatteita kuopukselle laittaen sivuun pieneksi jääneet ja välillä taas sovitimme vaatteita päiväkodin kuvausta varten. Siivosin pupukaapin järjestykseen (leikin siis, ihan totta!). Haaveilua, sanoisi äitini. Ei mitään tekemistä kunnon rivakan siivouksen kanssa. Ja minun oli tarkoitus siivota koko huusholli. Niin ja kuopus laittoi hetkessä pupukaapin uuteen uskoon. :)




Olkoon kello vaikka kaksi yöllä, minä vien urakkani loppuun! :)

Ihanaa viikonloppua rakkaat ystävät!

maanantai, 9. huhtikuuta 2012

Makutakuu




Jokin aika sitten ystäväni järjesti kotonaan naistenillan, jossa tarjottiin ihanaa ruokaa. Ystäväni on tunnetusti mestarikokki ja nappasin häneltä tämän herkullisen reseptin. Tänään sitten valmistin tätä suussa sulavaa salaattia. Esikoululaisemme hieman epäili tarjottavaa ja suostui vain pikkiriikkisen maistamaan salaattia. No, lapsille valmistui hampurilaisia.

Tälle pastasalaatille voisin kyllä luvata hyvän maun takuun!


Jaan ilomielin reseptin kanssanne. Tarvitset:

Simpukka pastaa
Kanan filettä
Ilmakuivattua kinkkua
Fetajuustoa öljyssä sekä ilman öljyä
Vihreitä oliiveja
Rucolaa
Ruohosipulituorejuustoa

(lisäksi: kirsikkatomaatteja, suolapähkinöitä ja krutonkeja)

Kanan file sekä ilmakuivattu kinkku paistetaan pannulla. Kun pasta on valmiiksi keitetty, sekoita joukkoon tuorejuusto. Kokoa kaikista aineksista salaatti. Öljyssä olevan fetajuuston saa kaataa öljyineen salaattiin.
Pastasalaatti on parhaimmillaan heti hieman lämpöisenä.

Juomaksi salaatin kanssa sopii raikas vesi.

Takaan ettette tule pettymään! :)





lauantai, 7. huhtikuuta 2012

sunnuntai, 25. maaliskuuta 2012

Kuumana




Hassua, kuinka ihminen voi hurahtaa johonkin. Niin kuin minä tähän Odd Mollyyn. Vaatteiden hinta on usein rajoitteena, muuten vaatekaappini pursuaisikin näitä ihanuuksia. Odd Mollyt löydettyäni ei oikein mikään muu tunnu päällä enää omalta. Nämä on niin helppoja. Farkut ja tunika tai neuletakki, se on siinä! Vaatteet joissa on asennetta! No, ainakin minun mielestäni! :)




Entä sinä? Onko Teitä muita hurahtaneita? :)


lauantai, 24. maaliskuuta 2012

Arvonta on suoritettu


Kolmen hengen "arpajaistiimi" suoritti klo:20.00 arvonnan, jossa palkintona oli laadukkaat Lapuan Kankurien pyyheliinat. Saadaksemme kunnon jännitystä arvontaan, päätimme niin, että viimeinen arpa joka jää arpakulhoon on voittaja. Turnauskestävyyttä kysyttiin onnettarilta ja vesseli 6-vuotta jättikin tehtävänsä kesken. :) Minä ja pikku neiti 4-vuotta jatkoimme arvonnan loppuun ja saimme voittajaksi seuraavan onnekkaan:

AnneV sanoi...
Arvalla mukaan! :)

Paljon onnea AnneV! Otatko yhteyttä sähköpostiini pitsinauhaa@luukku.com.

Kiitos kaikille mukana olleille ja hyvää viikonlopun jatkoa!


lauantai, 17. maaliskuuta 2012

Langanloput



Langanlopuista mummo kutoi neuletunikan kuopukselle. Tämä versio on huisin värikäs, mutta voinpa kuvitella, että valkoisen ja beigen sävyistä syntyisi myös kaunis tunika.  Ohje löytyy Virolaisesta käsityölehdestä Käsityö, talvi 2011.




Tänään on jännittävä päivä. Kuopuksella on ihka ensimmäinen baletin kevätnäytös. Pian väkerrämme tukkaa nutturalle ja sovitamme esiintymispukua. Ja kamerat on ladattu valmiiksi. Toivottavasti ei käy niin kuin iskälle taannoin jumpan kevätnäytöksessä. Jännityksissään kuvasi salin lattiaa ja koko esitystä ei näkynytkään kameralla. Musiikki soi vain kauniisti.
Älkää kysykö, vain miehiltä tämäkin onnistuu. :)


Muistakaahan käydä osallistumassa alla olevaan arvontaa, joka jatkuu vielä viikon.

Leppoisaa viikonloppua!